tiistai 22. maaliskuuta 2011

Lapio hommia

Mies on työreissussa pohjoisessa, joten tämän viikon remontti seisoo. Eilen poikkesin kuitenkin keskenäni koirien kanssa Tiihalassa tekemässä vähän lumihommia ja sain lapioitua ulkohuussin esiin. =) Tai ihan näkyvillähän se oli, mutta raivasin polun sen luo ja lumet pois tieltä, jotta sain ovenkin auki. Huussi oli sinänsä ihan positiivinen yllätys, aika kodikas ja siedettävän oloinen maalaisvessa, jota kyllä varmasti kelpaa käyttää niin kauan, että saadaan sisävessa. Valokuvaa en saanut kun unohdin kameran kotiin, mutta täytyy ensi kerralla ikuistaa tuo tärkeä hökkeli. =) 

Siinä aikani lapioitua, pimeä laskeutui ihan huomaamatta, ja jonkin verran alkoi tulla aavemainen olo. Onneksi sain kuitenkin pian erään ystäväni kahvittelu seuraksi, joten kauaa ei tarvinnut yksin nököttää ja herätellä uinuvaa mielikuvitusta, joka minulla on valitettavasti melko vilkas.

Huomenna olisi ehkä suunnitelmissa mennä koluamaan puuvajaa ja raijata sinne säilytykseen tähän asti irroitettuja, poltettavia seinämateriaaleja. Viikonlopuksi olisi haaveissa ensimmäinen saunan lämmitys, ja ehkä ihan yöpyminenkin. Täytyy varmaankin siis käydä hamstraamassa lisää vesi kanistereita, pari pesuvatia, kuuppa ja yksi iso saavi ja sisälle patjat nukkumista varten.

Myös ystäväni taitaa omata astetta vilkkaamman mielikuvituksen, sillä tämä,
silloin pimeällä, vintillä nähty nukkekoti sai hänellä niskakarvat pystyyn. =)

2 kommenttia:

  1. Voi mikä ihana nukkekoti! Laita se ihmeessä kuntoon, meillä oli tollanen pienenä ja se oli niin ihana. <3

    VastaaPoista
  2. =)) juu, tommonen meilläkin oli, täytyy se varmaan säästää, jos jollain kohtaa innostus kunnostaan.

    VastaaPoista