torstai 15. syyskuuta 2011

Maalla asumisen ihanuuttako?

Hmm...kun piha on kutakuinkin tämän näköinen 
ja meillä on koiria, eikä juoksevaa vettä, ja kun ulkona sataa ja myrskyää päiväkaupalla ihan tolkuttomasti, niin voitte ehkä arvata kenen hermoja alkaa hieman kirsitää aina välillä. =) Vaikka tämä maalla asuminen on kaikin puolin se oma unelma, niin nyt on kyllä päästy ihan kunnolla kurkistelemaan niitä ei niin hyviä puolia. Tosin tätä ongelmaa ei olisi jollei taivas olisi päättänyt avata hanojaan samoihin aikoihin kun meidän veranta remontti sai alkunsa, ja niinkun meteorologit lupailivat kaunista ja lämmintä syksyä. =) Noh, mutta onneksi hätä keinot keksii, sillä minulla seisoo kokoajan ulkona oven edessä pesuvati jossa ollen opettanut koirat uittamaan käpälänsä ennen sisälle tuloa, jotta säästyttäisiin suurimmilta kurasotkuilta ja suhteellisen hyvin tuo onkin toiminut. Ensi syksynä onkin sitten ihan toisenlaista kun nuo ulkohommat alkavat olla paremmassa kuosissa ja meille tulee sisälle vesi ja on suihkut ym luksukset. Mies on ollut ihailtavan ahkera ja jaksanut kelistä riippumatta ja oman työpäivänsä päälle istua illat kaivinkoneessa ja touhuta pihan kimpussa. <3 Monesta ei olisi samaan. 
Viime lauantaina koitti kuitenkin viimein se h-hetki kun vesiputki saatiin tulevan verannan luo vedettyä ja putkesta päästettiin ensimmäiset vedetkin pihalle. Oli se melko hienoa. Nyt meille siis tulee pihaan jo vesi, jota emme kyllä tietenkään voi vielä käyttää vaan putken suuhun laitettiin toistaiseksi tulppa kiinni.
Niin, ja meillä on täällä ihan oikeasti pimeää, nyt kun niin hehkutetaan niitä pimeneviä syysiltoja. Meillä ei ole katuvaloja lähimaillakaan vaan ainoan valonkajon antavat kasvihuoneet joita lähettyvillä on useita. Kunnon pihavalojakaan meillä ei vielä ole, joten työmaavaloista ja myrskylyhdystä on ollut iso apu. Aamu kuuten töihin mennessä ei tule mieleenkään lähteä tuonne säkkipimeään lenkkeilemään koirien kanssa, tiedä mikä siellä tulee vastaan. =) Mutta.. me saamme saunoa taas tunnelmallisesti kynttilänvalossa, nauttia tästä ihanasta hiljaisuudesta ja sillon kun ilma on kirkas meidän pellon päällä paistaa suuri kuu ja tähdet tuikkivat taivaalla, mikäpä niitä ihaillessa. Ja kyllä yöllä uni maistuu, makeammalta kuin koskaan ennen.. <3


1 kommentti:

  1. Sisua vaan sinne. Eihän se miltään tuntuisi jos se liian helppoa olisi... Unelman eteen kannattaa nähdä vaivaa.

    VastaaPoista