maanantai 26. syyskuuta 2011

Vähemmän pimeetä

No niin, nyt saatiin tänne maalle lisää vähän muutakin kuin kynttilän valoa. Talon kulmiin asennettiin kunnon ulkovalot, tien puolelle sellainen liiketunnistimella oleva ja sisäpihalle aina hämärän/pimeän ajan palava. Lisäksi saunominen kynttilän valossa on tästä eteenpäin ihan vapaavalintaista, sillä nyt on saunassakin kunnon valaistus. Yksi lamppu lauteiden alla, yksi pukuhuoneessa ja yksi lyhty vielä ulkoseinässä. =) Täytyy myöntää, että aamun ja illan pimeydessä on huomattavasti mukavampaa käydä saunalla pesuilla kun ei tarvitse enää myrskylyhtyä välttämättä kiikuttaa mukana. Huomattavasti helpompaa on myös pitää noita koiruuksia silmällä kun pihassa on vähän enemmän valaistusta, eikä enää mielikuvituskaan lennä ihan holtittomasti. Pimeällä lenkkeilyn ajatuksen, ainakin aamutuimaan, hylkäsin lopullisesti eilen kun ihan päivänvalolla törmäsin naapurin mansikkamaalla käyskentelevään kolmen valkohäntäpeuran laumaan. Ei ihan välttämättä huvita törmätä niihin tai vaikkapa hirviin pilkopimeässä jos vaikka sattuvat loikkimaan nenän edestä tien yli. Illalla tuota pimeässä lenkkeilyä vielä voikin harkita kun talojen pihoissa on jonkun verran valoja ja ihmisiä liikkeellä muutenkin. Sen verran valoa kuitenkin kaipaan turvakseni, että kunnon otsalamppu on ehdottomasti hankintalistani ykkösenä tällä hetkellä.
Niin ja pakko vielä hehkuttaa, että aivan ihanaa on ollut kun nyt on ollut muutama sateeton päivä ja vielä kun aurinkokin on välillä paistatellut ihan kunnolla niin pihakin on ehtinyt kuivua. Toivotaan, että näitä kirpsakoita kuivia syyspäiviä on vielä edessä enemmänkin, vaikka välillä taivaalta vettä tuleekin (ja sitä taitaa tulla ihan millä hetkellä hyvänsä, nyt kun vilkaisin ikkunasta ulos).
Hitusen saatiin puihin kaunista ruskaa, vaikka myrsky
aikalailla ehtikin ravistaa lehdet maahan.

Jo isoiksi kasvaneet varsat ovat aina kovasti kiinnostuneita
meidän hakuista.
Peurojen lisäksi lenkillä päästiin ihmettelemään vaihteeksi
ammuja, ja ihan lähietäisyydeltä niitäkin.
Ammuuu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti