tiistai 26. huhtikuuta 2011

Pääsiäinen

Kuten oli tarkoituskin Pääsiäinen hurahti maalla touhuillessa. Olohuoneen tapettia emme vielä ehtineet hommata, mutta työtä oli muutenkin niin paljon, että eipä tapetoinnille olisi ehkä aikaakaan piisannut. Kaippa tuon ehtii vielä myöhemminkin lätkiä seiniin. =) 

Ensimmäinen aamu alkoi ihanassa auringon paisteessa ja
kahvia saikin hörppiä terassilla.

Perjantaina aloitimme hommat raivaamalla keskellä pihaa olevan hirveän risukasan vähän sivummalle. Jollakulla kun on aikoinaan jäänyt vähän puiden raivaushommat ilmeisesti kesken. Risuja saikin kantaa ja viskoa melkoisen tovin, ennenkuin ne olivat kutakuinkin samassa kasassa kaikki.

Vielä kun saataisiin joku noutamaan suurinosa nuista risuista pois,
ihan kaikki kun ei polttopuuksi sovellu ja niiden polttamisessa noin
muuten menee jokunen hetki..

Noin muuten tehtävän jako oli kutakuinkin se, että mies touhusi keittiön kimpussa ja minulle riitti yllinkyllin hommia pihan haravoimisen parissa. Melko kivasti sain jo talon ympäristön siivoiltua, mutta siinä oli vasta ehkä yksi kolmas osa pihasta. =)

Siinäpä tuota jo kertynyttä lehti/heinä kasaa.. lisää tulossa..
Miestä auttelin sen verran, että hän sai keittiön kattoon koolaukset kiinnitettyä. Melko tukalaa puhaa se katon rajassa roikkuminen kyllä oli, ja hiukan jänskätti seisoskella korkeilla tikkailla ilman käsien tukea, mutta saimme kuin saimmekin laudat paikoilleen ja vieläpä melko vikkelästikkin.

Kunhan lattia saadaan paikalleen,
niin päästään kiinnittämään koolausten päälle katto paneeleita.
Kun katto oli saatu kuntoon mies alkoi kiskoa lattia lankkuja irti ja sen jälkeen alkoi tuo kamala pahnojen kaivaminen ja ihan JÄRKYTTÄVÄ pöly jota olikin sitten ihan joka paikka täynnä.. niin ulkona kuin sisälläkin, autonikin sai oikein kauniin pölykuorrutuksen.

Tässä puolet lattiasta auki ja osittain lapioituna.
Pahnoja kertyy melkoinen kasa keittiön ikkunan eteen.
Kaikinpuolin meillä oli aivan ihana Pääsiäinen. Ilmat olivat mitä mahtavimmat kun aurinko porotti pihaan päivät pitkät ja saimme nauttia lämmöstä. Iltaisin oli ihana päästä omaan saunaan rentoutumaan ja pesemään pölyt pois. Eilen olikin sitten niin kurja olo kun kerrostalo elämä taas kutsui. Onneksi tätä betoni viidakkoa ei tarvitse kestää enää kuukautta pidempään.


2 kommenttia:

  1. Onpas teillä touhuamista tuossa pihassa! Asuiko tuolla joku kokoaikaisesti aikaisemmin, vai oliko monen vuoden lehdet kerättävänä? Mukavasti risuja saitte saunan lämmikkeeksi :)

    VastaaPoista
  2. Juuh, kyllä siinä tekemistä riittää. =) Aina jos meinaa tulla tylsää niin ulos vaan. =) Tuolla on asunut monta vuotta vuokralaisia, mutta viime vuoden loppukesästä se on ollut tyhjillään joten kaikki viime syksyn lehdet ja loppukesän heinät olivat ja suurimmalta osin ovat edelleen maassa. Mutta ei se sinänsä mitään vaikka hommaa tänä keväänä onkin, nyt siitä nauttii niin kovasti kun ei ole kerrostalossa päässyt tekemään mitään niin on ihana touhuta omassa pihassa <3 Risuja on kyllä ihan hervoton kasa, riittää meille ja vähän muillekkin. =))

    VastaaPoista