sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Laiskimukset

Nyt ei voi muuta sanoa kuin että ollemme aika laiskanlaisesti päässeet tekemään remonttia koska viikonloppuisin on nyt ollut kaikkea muuta menoa. Ensi viikonloppuna on onneksi pääsiäinen, mikä tarkoittaa, että meillä on neljä päivää aikaa pistää kunnolla taas tuulemaan. =) Ensi viikon aikana olisi tarkoitus käydä hamstraamassa kaikki pelit ja pensselit, jotta pääsisimme mm. tapetoimaan olohuonetta. Muutto olisi näillä näkymin edessä toukokuun lopussa joten pitää saada tuo olohuone sellaiseen kuntoon, että sinne voi aloittaa kuskaamaan tavaraa. Kesäkuussa sitten ilahdutetaan sukulaisia pyykinpesun ja suihkussa käynnin merkeissä. =)

Laidunmaastakin oli jo kaikki lumi sulanut pois.
Paikka paikoin oli pientä tulvan poikasta. =)
Löysin kevään ensimmäisen leskenlehtenikin. <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti