perjantai 20. heinäkuuta 2012

Kukkuu kukkuu

Hellurei piiiitkästä aikaa. Täällä ilmoittautuu maailman laiskoin blogaaja. Ja koska aina täytyy vähän selitellä niin olkoon selityksenä laiskuuden lisäksi kaamea häästressi joka on vienyt täysin mennessään. Lomaillakkin olen ehtinyt jo kolme kokonaista viikkoa, mutta tuntuu, että kaikki aika on kulunut hääasioiden parissa ja salilla treenatessa. H-hetkeen on enää viikko aikaa ja yö-unet sen kun vain vähenevät, millään ei meinaa saada unen päästä kiinni ja kun vihdoin nukahtaa niin arvatkaa vaan kaksi kertaa mistä sitä uneksii...
Tänä kesänä lomailen yhteensä kuusi viikkoa, joten vielä olisi puolet jäljellä. Häiden jälkeen suuntaamme vielä viikoksi Espanjan auringon alle, jospa sieltä sitten vihdoin löytyisi se tämän kesän rusketus. =)

Häitä odotellessa täällä meillä maalla saa sateettomina päivinä nautiskella ihanista maisemista ja siitä, että vielä toistaiseksi kaikki ympärillä kukkii ihan hirmuisesti.

"Takapihan" maisemaa. Hevosia ei pelloille tänä vuonna tullut laiduntamaan, mutta mielenkiinnolla odotamme onko tuo rypsiä mitä siihen kylvettiin. Oi kunpa olisikin, sitten vasta olisi nättiä.

Samettiruusut kukkivat huussin edustalla.


Verenpisarasta on tullut jälleen valtava ja se on alkanut kukkia upeasti.

 Myös Clemetus kukkii ihan hirveästi.


Ei oikein kuvasta erotu, mutta kaikkien noiden rikkaruohojen keskellä nousee komeita Auringonkukkia. :D
Puutarhuri on ollut laiskalla päällä...

Elämänlankaa tuntuu olevan koko piha ihan pullollaan, melkein jo riesaksi asti, mutta toisaalta kunhan se alkaa kukkia niin on varmasti taas upean näköinen.





Kodin sisustuskin on jäänyt aika heikoille viime aikoina, mutta tänään löysin meille tuollaiset ihan ylisöpöt kahvikupit. Niitä myytiin vielä vihreän sävyissäkin ja ajattelin, että josko vielä sellaiset kävisi jollakin kohtaa hakemassa. (Mies tuumasi, että tulee kuulemma tosi hetero olo kun aamulla siemaisee kahvit tuollaisesta kupista.. ;D )


Alku kesästä poikkesin mummuni mökillä ja sieltä löytyi tämä ihana sokeripurnukka.

Ja sieltä löysin myös tämän ihanuuden, joka onkin toiminut loistavati kynien ym. säilytystelineenä keittiössä.

 Purkkia ja purnukkaa.


Hmmm... ja sitten pieni salaisuus. ;) Kunhan palaamme Espanjan reissultamme niin meille kotiutuu tuosta naapurista kaksi pikkuista kissanpentua. <3


Musta ja tiikeriraitainen liittyvät siis perheeseemme. Hieman kyllä jännittää koirien reaktio, mutta se jää nähtäväksi kuinka käy. Jos jollain teistä on kokemusta kissojen tulosta koiraperheeseen niin otan mieluusti vinkkejä vastaan.


Remonttihan meillä on tosiaan ollut koko kesän jäissä, sillä kaikki rahat on pitänyt sijoittaa häihin. Toiveissa kuitenkin olisi, että syksyn aikana saataisiin vielä enemmän tai vähemmän tuota verantaa valmiiksi ja ihan ensisijaisesti vessanpönttö toimimaan ennen talvea.

Ja nyt sanon teille viimeisen kerran heipat näin neiti ihmisenä ja palaan asiaan kunhan olen rouvautunut. :)


9 kommenttia:

  1. Suuret etukäteis onnittelut tulevalle Rouvalle!! <3

    Ja iik mitä pikkusia misukisuja! Onneksi olkoon siis myös tulevista karvapalleroisista :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! <3 Hih, ja jännittää kyllä niin hirveesti molemmat, sekä häät, että kissapallerot!

    VastaaPoista
  3. Olipa mukavia kuvia, vauvakisut on niin söpöjä.Kyllä ne häät menee hienosti!

    VastaaPoista
  4. Onnittelut multakin etukäteen! Voi vitsi kun pääsis itekkin jo suunnittelemaan häitään, johan tässä on 3 vuotta kihloissa oltu! :D

    VastaaPoista
  5. Hih, kiitos ja ei muuta kuin ens kesäks suunnitteleen (jos kesä häät haluat) ;)

    VastaaPoista
  6. Kiitos :)
    Se on kutakuinkin mustavalkoinen, mies on sen varmaan useampi vuosi takaperin jostain ostanut, täytyy häneltä kysäistä mistä, niin inffoan sitten tänne suunnalle. :) Makuunista ainakin sai joku tovi sitten saman tyylisiä kylttejä.

    VastaaPoista
  7. ääh, ei muuta kuin maalaamaan jos kerran ite osaat :D

    VastaaPoista
  8. huhuu? vieläkö tänne jotain ilmaantuisi?

    VastaaPoista