perjantai 23. joulukuuta 2011

Ihanaa joulua kaikille!

Meidän ensimmäinen Joulumme maalla kuluu nyt sitten vesisateen merkeissä, mielettömän paljon se on harmittanut ja syönyt joulufiilistä, mutta nyt ei auta kuin hyväksyä se ja keskittyä pitämään sisällä lämmin tunnelma eikä sen enempää vilkuilla enää ikkunasta ulos. 
Suunnitelmat eivät muutenkaan menneet ihan putkeen, eikä remppa ole siinä vaiheessa kuin olimme toivoneet sen Jouluun mennessä olevan, mutta nyt se ei enää yhtään haittaa, sillä meillä on täällä niin nättiä! <3 (Ainakin omasta mielestä :) ) Leivinuuni on lämmitetty ja viittävaille valmiina ottamaan kinkun sisuksiinsa paistumaan. Aamulla sen pitäisi olla valmista ja silloin keittelemme myös riisipuuroa. Nam!
Joulukuusi löytyi ihan omasta pihasta ja äskettäin sekin tuli koristeltua. Vaikka koristeita oli aika vähänlaisesti niin siitä tuli silti ihan kaunis. Ja minä olen ihan täpinöissäni kun pitkästä aikaa Jouluna on kuusi sisällä! Uih, ihanat tuoksuvat, joskin pahuksen terävät, havunneulaset. <3

Kuusesta oli vähän vaikea saada kuvaa, varsinkaan
sellaista josta välittyisi myös tunnelma.
Noh, mutta tässä jonkinlainen.
Kuusen paikka on siis tänävuonna keittiössä. :)
Joulukortit silkkinauhassa.
Tälläisillä pienillä pyykkipojilla.
Valotorni.
Ledi kyntteliköt.
Sekatavara hylly.

Kynttelikkö ja piparipurkki.
Äidiltä saatu perinteinen syntymäpäivä pikku-kuusi.
Kinkku vartoomassa uunin lämpöä.
Keittiössä on kätevä poltta ledivalo lyhtyjä, kun siellä
ei olla koko ajan valvomassa.

Keittiö tällä hetkellä.
Mökkimme ulkoa päin.
Työkatos sai jääpuikko valosarjan.

Saunalle laitettiin valkoinen valosarja.
Ja sen kummemmin Jouluun liittymättä, tässä vielä ihana 70-luvun
retro tarjotin jonka sain äidiltäni.
Kuvissa on vaikea välittää tunnelmaa, joka täällä on kun ollaan lähinnä kynttilän ja noiden kynttelikköjen valossa, mutta kyllähän täällä viihtyy oikein mukavasti. ;)
Huomenna ohjelmassa on riisipuuron keittämisen lisäksi, Lumiukko DVD, joulusaunan lämmitys ja illemmalla hautuumaa kierros sekä valmis joulupöytä äitini luona.
Nyt rentoudutaan. :)

1 kommentti:

  1. Mullakki oli lapsena tuollanen tarjotin!! Muistin sen vasta nyt kun näin tuon kuvan. Mihinkähän lie kadonnut, on nimittäin tosi nätti!

    VastaaPoista